"Kotini -kilpailussa voit ladata kuvia kodistasi, kommentoida muiden kuvia, inspiroitua, ihastua ja osallistua kilpailuun." Kyseinen kisa on parhaillaan käynnissä Elloksen sivuilla ja yksi onnekas - ts. eniten ääniä kerännyt - voittaa itselleen 500 euron arvoisen lahjakortin kyseiseen nettikauppaan tuhlattavaksi. Ei yhtään hassumman kuuloista, joten päätinpä sitten minäkin ladata omat kilpailukuvani mukaan!
Meidän kotiamme voi halutessaan äänestää TÄÄLLÄ, ja jos tuo pikkuruinen kollaasi nyt kenties herätti suurempaakin kiinnostusta kurkata kotiimme, niin niitä kovasti kysyttyjä kotipostauksia löytyy homesweethome -tagin alta :) Tämän postauksen kommenttiboksiin voi myös jättää linkin omaan kilpailukuvaansa, voin sitten minäkin käydä antamassa ääneni teidän kisakuvillenne - ääniä kun tuolla saa klikkailla mielinmäärin, niin paljon kuin vain ihastuttavia koteja tupsahtelee vastaan! Eli nyt siis kaikki kisaamaan, tuolla lahjakortillahan saisi vaikka kodin kevätkuntoon!;)
29.2.2012
28.2.2012
trench coat
TAGS:
SHOPPING/SALE TIPS
Jos tässä jo pitäisi alkaa listaamaan jotain omia must have -asioita kevään ostoslistalle, niin yksi aivan ehdoton on uusi trench coat - ja tällä kertaa klassisessa beigen värissä! Yksityiskohdista (epoletit, napit, soljet), mallista ja pituudesta sekä oikeasta beigen sävystä myönnän olevani hieman nirso (josta kertoo ehkä jo sekin, että tätä "täydellistä" trenssiä olen etsinyt kuitenkin jo viime keväästä saakka :D), mutta nirso tai en, nyt olen kuitenkin onnistunut löytämään ainakin yhden varteenotettavan vaihtoehdon:
Tommy Hilfiger Heritage Trench Coat
kuvat: eu.tommy.com
Tässä trenssissä olisivat paitsi kaikki ne kaipaamani yksityiskohdat kohdallaan, niin myös värikin näyttäisi ainakin kuvissa juuri oikeansävyiseltä! Siispä ainoa asia, mikä enää arveluttaa, on trenssin pituus. Kuvan malli on 175cm ja käyttää kokoa S, joten siitä voisi kenties olettaa, että tällaiselle 20cm lyhyemmälle trenssi olisi himpun verran pidempi - eli juuri sitä mittaa, mitä toivoisinkin sen olevan (hieman pidemmälle ulottuva kuin kuvan mallilla)? Toisaalta taas kokemus on opettanut, että niiin moni muuten täydellinen takki on tyssännyt juurikin tuohon pituuteen...Siispä arveluttaa kovasti!
Tätä nimenomaista trenssiä tässä jo pari päivää pähkäiltyäni huomasin kuitenkin ilokseni, että Tommy toimittaa Suomeen yli 160 euron arvoiset tilaukset ilmaiseksi sekä että tuotteilla on myös 14 vrk:n palautusoikeus free of charge - ainakaan toimituskulujen puolesta ei siis olisi häviö tilata takki edes sovitukseen!
27.2.2012
26.2.2012
mauritius shopping
TAGS:
SHOPPINGS
Ennen matkalle lähtöä olimme jo päättäneet, että kuten edelliselläkin rantalomalla, samoin myös tälläkin tulisimme keskittymään pääasiassa rannalla rentoutumiseen ja yhteisestä ajasta nauttimiseen sen sijaan, että juoksisimme saarella shoppailumahdollisuuksien perässä. Lisäksi tiedossamme oli sekin, että hotelliemme yhteydessä ei edes olisikaan mitään suurempia ostoskeskuksia tai oikeastaan edes niitä pienempiäkään putiikkeja, joten senkin puolesta matkaan lähdettiin useammalla vaatekerralla. Hyvä niin, Mauritius kun poikkesikin aiemmista, mm. Thaimaan lomakohteista siinä, ettei rantoja suinkaan reunustaneet lukemattomat turistikojut yli-innokkaine kaupustelijoineen - itseasiassa lähistöltämme löytyi vain muutama pienempi turistikoju, jotka nekin olivat liiketiloissa rakennusten sisällä, ja pääosin myivät matkamuisto- ja tuliaistavaraa. Kuitenkin, jotain pientä reissusta tulin hankkineeksi itsellenikin...
Eräänä päivänä suuntasimme rannalla lekottelun päätteeksi vielä muutamaksi tunniksi pääkaupunkiin Port Louisiin, rahanvaihtoreissulle sekä myös paikallisia markkinoita ihmettelemään. Samalla reissulla kiersimme läpi myös "paikallisen ylpeyden", 170 putiikkia sisälleen kätkevän ostoskeskus Le Caudan Waterfrontin, josta löytyivät nämä supersuloiset, koristehelmipäällysteiset rusettisandaalit. Puhtaasti heräteostos, mutta nämä huomatessani en kyllä empinyt sekuntiakaan, ostaako vaiko eikö! Näistä tulikin sitten loppuloman ajaksi yhdet lemppareistani :)
Vaikka Mauritiukselta ei rantaa vierustavia turistikojukatuja löydykään, on kuitenkin sinnekin rantautunut jotain aiemmistakin turistikohteista tuttua - paikalliset rantakaupustelijat kulkevat edes takaisin rannan päästä päähän kaupittelemassa koruja, huiveja ja matkamuistoesineitä. Kauppaa käydään tinkaamalla ja lähtöhinnatkin ovat sitten sen mukaiset, näissä kaupoissa huono tinkaaja häviää siis aina :D Pääsääntöisesti emme ostaneetkaan mitään näiltä rantakaupustelijoilta, lukuunottamatta paria poikkeusta, joista toinen oli tämä kaunis, kolminkertainen helmikaulakoru. Ei siis suinkaan aito, mutta niin upea ja minun näköiseni, että en malttanut olla ostamatta :)
Le Caudan Waterfrontista löytyi myös Mangon oma liike, josta mukaani lähti nämä satiinitopit. Pikaisella vilkaisulla näyttävät kenties aivan samanlaisilta, mutta musta toppi on aavistuksen verran lyhyempää mallia ja luonnonvalkoinen on painijanselkätoppi. Niin arkeen kuin juhlaankin sopivat, iiihanat!
Ja kuten sanoinkin, rantakauppojen suhteen tein vain pari poikkeusta - kaulakorun lisäksi ostin myös nämä kevyet, hieman satiinimaisen hohtavat kesähuivit. Materiaali näissä ei luonnollisestikaan ole sitä kestävintä laatua, mutta pilkkahinnallahan nämä sainkin ;) Käytössä ovat jo olleet eivätkä kyllä vaikuta yhtään sen huonommilta kuin perus "henneslaatuiset" huivitkaan, joten eiköhän näistä ainakin täksi kevääksi ja kesäksi ole iloksi :)
Kaikki siis puhtaasti heräteostoksia, mutta oikein mieluisia sellaisia, käyttöä löytyy näille kaikille kyllä!:)
25.2.2012
lahja ystävältä part II
TAGS:
BEAUTY
Jos minun oli tarkoitus yllättää ystäväni ex-tempore illanvietolla, niin eipä hänkään yllättämisessä kovin kakkoseksi jäänyt...
Sain siis ystävältäni syntymäpäivälahjaksi The Body Shopin supersuloisen Chocomania -lahjapakkauksen, joka piti sisällään sekä suihkusaippuan, vartalovoin, kuorinta-aineen, huulivoiteen, käsisaippuan sekä pesusienen - ja kaikki nämä herkullisissa suklaan eri tuoksuissa ja sävyissä! Tämä aamu onkin alkanut oikein mukavasti, näitä tuoksutellessa ja nuuhkiessa ;) Voi että, kylläpä minua on nyt lahjottu ja oivoi, vieläpä millaisilla lahjoilla! Siis jälleen kerran kiitos ystävälle aivan ihanasta lahjasta <3

24.2.2012
out 2night
Ystäväni täyttää tänään vuosia. Kun olin varmistanut, ettei hänellä ole tälle illalle muuta ohjelmaa kuin jumppa, "käskin" hänen tulla suoraapäätä jumpasta meille ja ohjeistin ottamaan mukaan meikit, kivaa päällepantavaa ja korkkarit. Ystäväni totesi, ettei hänellä taida olla vaihtoehtoja (johon minä puolestani vastasin, että "joo ei":D) ja täällä nyt sitten odotellaan synttärisankaria mm. viinin ja valkosuklaan voimin! Illan asuna John Zackin sparkling dress, johon olen vallan ihastunut, toimii hieman hassusta hupustakin huolimatta! Viikonloppuja :)
what's in the paperbag?
TAGS:
SHOPPINGS
Tein joku aika sitten tilauksen, josta en ole vielä täällä ehtinyt hiiskuakaan, mutta tällainen jättimäisen kokoinen paperbag sieltä sitten saapui kotiovelle! Voitte vain kuvitella, miten en meinannut pysyä edes nahoissani, kun lähetti toi tämän minulle melkein samalla ovenavauksella kuin millä itsekin olin lähdössä iltavuoroon - jouduin siis kärvistelemään koko piiiitkän illan odottaen kotiinpääsyä ja käärepaperien kimppuun pääsemistä, poor me! :-D Ja mitäkö sieltä käärepapereista sitten paljastui?
Hahaa, pistänkin jännityksen kiertämään, ja näytän vasta hieman myöhemmin!;)
23.2.2012
new outfit
TAGS:
UNCATEGORIZED
Ehkä aamuvirkuimmat ovat jo huomanneetkin...
Uusi ulkoasu blogilla siis! Vasemmasta sivupalkista löytyvät blogin fakta- ja muut tiedot selkeästi omana osionaan (ei tarvitse etsiskellä näitä mainosbannereiden seasta), mainokset on puolestaan erotettu aivan omaksi osiokseen sivun oikeaan laitaan, ja keskipalstalla jatketaan varsinaisia jutusteluja tuttuun tapaan! Muutenkin ulkoasu keveni väritykseltään hieman raikkaammaksi, ja pitkästä aikaa jouduin jopa bannerintekohommiin (joskin tuon väsäämisessä nyt ei mitään kovin suurta hommaa ollut :D). Kiitos innostuksesta näin perusteellisiin muutostöihin kuuluu kokonaan ihanaiselle blogikollega-Viiville - hänen blogissaan ihastuin kovasti tämän kolmijakoisen alustan toimivuuteen, joten tällä mennään nyt sitten jatkossa täälläkin, toivottavasti tykkäätte tekin!:)

22.2.2012
lahja ystävältä
Viikonloppuna sain pitkästä aikaa nähdä erästä ystävääni, joka ilahdutti minua paitsi vierailullaan, yllätti myös lahjapaketilla, josta kuoriutui jotakin pientä, suloista ja hyvinkin minun tyylistäni...
Kiitos ystävälle <3 Korvakorut ovat olleet jo ahkerassa käytössä :)
sun care
TAGS:
BEAUTY,
COMMERCIAL/CO-OPERATIONS,
TRAVELLING
Sopivasti juuri ennen lomalle lähtöä sain vapaavalintaiseen käyttööni 50 euron arvoisen lahjakortin Apteekkituotteet.fi -verkkokauppaan - sopivasti siinä mielessä, että olin jo ennen tätä yhteistyötarjousta käynyt apteekissa hypistelemässä muutamia aurinkosuojatuotteita, myöhemmän ostoaikeen puitteissa, joten ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä, mihin lahjakorttini käyttäisin!
Lomakohteen korkean UV-indeksin vuoksi aurinkosuojatkin olivat etenkin loman alkuajoille sen mukaiset, SK 30 ja 20. Loman loppupuoliskolle olin puolestaan varautunut hieman alhaisemmalla, 15 suojakertoimen suihkeella, ja itse lomakohteesta ostimme vielä alhaisempaakin, SK 10:n suojasuihketta. Näillä suojakertoimilla pärjäsimmekin oikein hyvin - huolellisella suojautumisella vältyimme pahimmilta palamisilta ja pystyimme viettämään aikaa auringossa varsin huoletta! Tähän tosin täytyy lisätä, että itse omaan hieman normaalia tummemman ihon pigmentin, josta syystä yleensäkin rusketun hyvin ja palan vain harvoin, joten nimenomaan oman ihontuntemukseni myötä uskalsin huoletta pienentää suojakertoimia jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa :)
Aurinkosuojia valitessani ensimmäisenä valintakriteerinä oli se, että suojan tulisi olla suihkutettavassa muodossa, jolloin oman kokemukseni mukaan suojan levitys ja annostelu käy paitsi vaivattomammin, niin suoja myös imeytyy ihoon nopeammin (tässä vertauskohteena perinteinen aurinkorasva, jota niin helposti tulee annosteltua yhteen käyttökertaan liikaa, jolloin vaihtoehtona on joko ylimääräisen rasvan hukkaan meno tai valkoisesta rasvakerroksesta peittynyt iho - siis kumpikin yhtä ei-toivottuja asioita). Tästä syystä päädyin valitsemaan kokeiluuni sekä Vichyn Capital Soleil aurinkosuojaöljyn (SK20) että Clinidermin Clear Protection Transparent Sun Sprayn (SK15).
Oman käyttökokemukseni mukaan näistä kahdesta valitsisin jatkossa käyttööni Clinidermin suojasuihkeen ja siitä syystä, että Vichyn nimensäkin mukaisesti aurinkosuojaöljy oli ensin mainittua huomattavasti tahmaisempi vaihtoehto. Muuten nämä kaksi painivatkin melko samassa kategoriassa - hintaeroa näillä ei ole kuin parin euron verran ja molemmat saavat plussaa vedenkestävyydestä. Siinä missä Cliniderm saa miinusta siitä, ettei valikoimista löydy kuin tuota 15 suojakertointa suihkeversiona, paikkaa Vichy puolestaan korkeampien suojakertoimien puutteen (löytyy suihkeena jopa SK 50+ saakka!).
Koostumukseltaan geelimäinen Clinidermin Instant Soothing After Sun oli mukavaa ja sananmukaisesti virkistävää vaihtelua tavallisesti käyttämälleni after sun -voiteelle. Tuote lupaa myös "kosteuttaa ihoa tehokkaasti 24 tunnin ajan, ehkäisten ihon kuivumista ja hilseilyä" ja oman käyttökokemukseni mukaan geeli tosiaankin lunasti lupauksensa tässä suhteessa. Tuote ei kuitenkaan mielestäni ollut muihin vastaaviin tuotteisiin verrattuna ns. "ainut laatuaan", ja pientä miinusta antaisin vaikkakin niin kivan näköisestä, mutta harmi vain toilettilaukkuun ja täten matkustustarkoitukseen hyvin epäkäytännöllisestä ja tilaa vievästä pyöreästä pakkauskoosta. Voisin kuitenkin ostaa uudelleenkin kotikäyttöön :)
Ja vaikkakin viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä, tilaukseni "musta hevonen" ja ehdoton suosikkituotteeni: ACOn auringon polttamaa ihoa rauhoittava ja viilentävä sekä auringosta johtuvaa ihon kutinaa vähentävä Sunburn Relief Balm. Kuten aiemmin sanottua, itse en onnekseni pala kovin herkästi, mutta näin äärimmäisissä UV-säteilyn olosuhteissa ei minunkaan ihoni herkimmät alueet (mm. nenä, olkapäät, jalkapöydät) valitettavasti säästyneet pieniltä "palovammoilta". Vertailukohteena tälle ACOn tuotteelle toimii tässä tapauksessa niinikään apteekista saatava Pantyson -voide, joka myöskin matkasi mukanamme, ja vastoin ennakko-odotuksiani tämä ACOn "ihmebalsami" tosiaankin toimi kuin unelma ja peittosi tehokkuudessaan luotto-Pantysonin 6-0! Kuitenkin, pienenä varoituksen sanana: koostumukseltaan aine on hieman "vetistä", ei siis suinkaan voidemaisen paksua, joten annostelun ja levityksen kanssa saa olla hieman normaalia tarkempana, ja ikäväkseni itse huomasin, että tuote värjää paitsi ihon, myös vaatteet/lakanat hieman vaaleanpunaisella värillään. En siis suosittelisi voitelemaan tällä itseään ainakaan kovin näkyviltä ihonalueilta, mikäli on aikeissa suunnata jonnekin illanviettoon, mutta akuuteissa tapauksissa ja täsmäalueille käytettynä ehdottomasti hintansa väärti ja ajaa asiansa!
Näiden lisäksi hankin ennen reissua (ja aivan omakustanteisesti) Karovit -beetakaroteenitabletteja, joiden syömisen aloitin pari viikkoa ennen reissuun lähtöä ja joiden syömistä olen jatkanut yhä edelleen. Samaisia "aurinkokapseleita" käytin myös edellisen lomamme yhteydessä, jolloin koin, että valmiste tosiaankin hieman ehkäisee ihon palamista ja syventää rusketusta sekä vielä loman jälkeenkin syötynä pidentää sitä. Lisäksi oman suojansa saivat tottakai myös hiukset, joihin suihkuttelin loman ajan päivittäin Bonacuren auringon rasittamille hiuksille tarkoitettua suoja-/hoitosuihketta.
Mikäli jollekulle jäi jotain kysyttävää jostakin em. tuotteista, saa kysyä, vastaan sen minkä omien käyttökokemuksieni perusteella vain osaan!:)
Tuotteet kuvissa saatu *Apteekkituotteet.fi -verkkokaupasta. Tarkemmat hinta- ja tuotetiedot tuotteen nimeä klikkaamalla:
*Vichy Capital Soleil aurinkosuojaöljy
*Cliniderm Clear Protection Transparent Sun Spray
*Cliniderm Instant Soothing After Sun Gel Cream
*ACO Sunburn Relief Balmg(18080398)a(1969473))
Lomakohteen korkean UV-indeksin vuoksi aurinkosuojatkin olivat etenkin loman alkuajoille sen mukaiset, SK 30 ja 20. Loman loppupuoliskolle olin puolestaan varautunut hieman alhaisemmalla, 15 suojakertoimen suihkeella, ja itse lomakohteesta ostimme vielä alhaisempaakin, SK 10:n suojasuihketta. Näillä suojakertoimilla pärjäsimmekin oikein hyvin - huolellisella suojautumisella vältyimme pahimmilta palamisilta ja pystyimme viettämään aikaa auringossa varsin huoletta! Tähän tosin täytyy lisätä, että itse omaan hieman normaalia tummemman ihon pigmentin, josta syystä yleensäkin rusketun hyvin ja palan vain harvoin, joten nimenomaan oman ihontuntemukseni myötä uskalsin huoletta pienentää suojakertoimia jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa :)
Auringossa oleskeluun:
Oman käyttökokemukseni mukaan näistä kahdesta valitsisin jatkossa käyttööni Clinidermin suojasuihkeen ja siitä syystä, että Vichyn nimensäkin mukaisesti aurinkosuojaöljy oli ensin mainittua huomattavasti tahmaisempi vaihtoehto. Muuten nämä kaksi painivatkin melko samassa kategoriassa - hintaeroa näillä ei ole kuin parin euron verran ja molemmat saavat plussaa vedenkestävyydestä. Siinä missä Cliniderm saa miinusta siitä, ettei valikoimista löydy kuin tuota 15 suojakertointa suihkeversiona, paikkaa Vichy puolestaan korkeampien suojakertoimien puutteen (löytyy suihkeena jopa SK 50+ saakka!).
Auringossa oleskelun jälkeen:
Itse pyrin aina huolehtimaan siitä, että iho saa asianmukaista "hoitoa" myös auringonoton jälkeenkin, josta syystä varaudun myös rantalomalle tähän tarkoitukseen sopivilla tuotteilla: after sun -voiteella sekä mahdollisiin auringonpolttamiin sopivalla hoitovoiteella.
Ja vaikkakin viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä, tilaukseni "musta hevonen" ja ehdoton suosikkituotteeni: ACOn auringon polttamaa ihoa rauhoittava ja viilentävä sekä auringosta johtuvaa ihon kutinaa vähentävä Sunburn Relief Balm. Kuten aiemmin sanottua, itse en onnekseni pala kovin herkästi, mutta näin äärimmäisissä UV-säteilyn olosuhteissa ei minunkaan ihoni herkimmät alueet (mm. nenä, olkapäät, jalkapöydät) valitettavasti säästyneet pieniltä "palovammoilta". Vertailukohteena tälle ACOn tuotteelle toimii tässä tapauksessa niinikään apteekista saatava Pantyson -voide, joka myöskin matkasi mukanamme, ja vastoin ennakko-odotuksiani tämä ACOn "ihmebalsami" tosiaankin toimi kuin unelma ja peittosi tehokkuudessaan luotto-Pantysonin 6-0! Kuitenkin, pienenä varoituksen sanana: koostumukseltaan aine on hieman "vetistä", ei siis suinkaan voidemaisen paksua, joten annostelun ja levityksen kanssa saa olla hieman normaalia tarkempana, ja ikäväkseni itse huomasin, että tuote värjää paitsi ihon, myös vaatteet/lakanat hieman vaaleanpunaisella värillään. En siis suosittelisi voitelemaan tällä itseään ainakaan kovin näkyviltä ihonalueilta, mikäli on aikeissa suunnata jonnekin illanviettoon, mutta akuuteissa tapauksissa ja täsmäalueille käytettynä ehdottomasti hintansa väärti ja ajaa asiansa!
Näiden lisäksi hankin ennen reissua (ja aivan omakustanteisesti) Karovit -beetakaroteenitabletteja, joiden syömisen aloitin pari viikkoa ennen reissuun lähtöä ja joiden syömistä olen jatkanut yhä edelleen. Samaisia "aurinkokapseleita" käytin myös edellisen lomamme yhteydessä, jolloin koin, että valmiste tosiaankin hieman ehkäisee ihon palamista ja syventää rusketusta sekä vielä loman jälkeenkin syötynä pidentää sitä. Lisäksi oman suojansa saivat tottakai myös hiukset, joihin suihkuttelin loman ajan päivittäin Bonacuren auringon rasittamille hiuksille tarkoitettua suoja-/hoitosuihketta.
Mikäli jollekulle jäi jotain kysyttävää jostakin em. tuotteista, saa kysyä, vastaan sen minkä omien käyttökokemuksieni perusteella vain osaan!:)
Tuotteet kuvissa saatu *Apteekkituotteet.fi -verkkokaupasta. Tarkemmat hinta- ja tuotetiedot tuotteen nimeä klikkaamalla:
*Vichy Capital Soleil aurinkosuojaöljy
*Cliniderm Clear Protection Transparent Sun Spray
*Cliniderm Instant Soothing After Sun Gel Cream
*ACO Sunburn Relief Balm
21.2.2012
heathrow shopping
TAGS:
SHOPPINGS
Sekä meno- että paluumatkalla Mauritiukselle ja sieltä kotiin teimme välilaskun ja koneenvaihdon Lontoon Heathrow'lla. Molemmilla kerroilla vaihtoaikaa oli varsin reippaasti, mutta sehän ei meitä haitannut, sillä aika kyllä kului hyvin kahvitellen, lounastaen ja ehkä myös ihan vain pikkiriikkisen shoppaillenkin...
Menomatkalla kävin suunnitellusti nappaamassa itselleni Ray-Banit, jotka odotuksien mukaisesti olivatkin sitten ne ehdottomat suosikkini lomalla, ja tulomatkalla poikkesin puolestaan Zarassa, josta heräteostoksena mukaan lähti kuvan valkoinen, 3/4 -hihainen pusero. Siispä minun onneni, ettei kohteeseemme ollut suoria lentoja ;-)
20.2.2012
asua | 190212
TAGS:
OUTFIT
pusero | ZARA, hame & korkonilkkurit & tekoturkishuivi | HM, vyö | DOROTHY PERKINS
takki | TOPSHOP, laukku | MANGO
19.2.2012
twenty-some again!
TAGS:
UNCATEGORIZED
Tästä päivästä...
...tähän päivään...
Kuka niitä numeroita laskee, pääasia että matkan varrella on ollut hauskaa! ;-) Aamuterkuin vielä 26 -vuotiaanakin kärsimätön - odottelen peiton alla malttamattoman innoissani, että mitähän se mies tuolla keittiössä oikein touhuaa, sieltä kun on kuulunut vaikka mitä rapinaa ja kolinaa ;))

17.2.2012
asua | 170212
TAGS:
OUTFIT
silkkipusero | ZARA, hame | HM, huivi | ulkomailta, koru | MY NAME NECKLACE
laukku | MANGO, saappaat | ELLOS
Huh, eilen sain vihdoin ja viimein vastatuksi kaikkiin loman aikana teiltä tulleisiin kommentteihinne ja nyt on myös löytynyt uusi voittaja Dolce Gusto -kahvikoneelle - Miims, kurkkaapas pian sähköpostiisi!:) Ja niin, kaiken tämän arkeen paluu -hässäkän keskellä blogikin ehti täyttää vuosia, nimittäin eilen blogille tuli vuosia kokonaiset kolme täyteen! Kiitos kaikille teille niin vanhoille kuin uusillekin lukijoille, olette tehneet näistä blogivuosista ikimuistoiset :)
15.2.2012
maistiaisia
TAGS:
OUTFIT,
TRAVELLING
Jokunen teistä on jo ehtinytkin toivoa matkakuvia tänne nähtäväksi, mutta kuvien läpikäyminen on ollut melkoisen hidasta - niitä kun on niiiin paljon! Tässä nyt alkuun vähän pientä sneek peekia Mauritiuksen maisemiin...
Jatkoa on luvassa sitten myöhemmin, kun olen saanut kuvat järjestellyiksi ja kunhan vain keksin, mistä aloittaa, koska kuvien lisäksi myös kerrottavaa on vähintäänkin yhtä paljon :) Ja bonuksena: tältä reissulta teidän pitäisi päästä näkemään myös jotain ihan livekuvaakin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)